3. Tälläinen olen
Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin shoppailu. Inhoan yli kaiken tungoksissa kiertelyä ja vaatteiden sovittelua, esimerkiksi kun viimeksi kävin tyttöystäväni kanssa shoppailemassa niin kauppoja tuli kierreltyä tuntitolkulla ja joka kojun eteen piti pysähtyä kattelemaan, ja kaikkea piti tietysti vielä sovittaakkin! hermothan tollasessa menee.. niinpä siis itse mieluiten käyn shoppailemassa yksin.. menen kauppaan, etsin nopeasti jonkun vaatteen mitä tulin ostamaan, sovitan, ja lähden kassan kautta ulos. Esimerkiksi nyt pari viikkoa sitten kun kävin stokkalla. Aikaa meni noin 10min ja mukaan tarttui pari paitaa, kaulahuivi ja hanskat. Yleensä jos jotain tarvitsen, käyn sen ostamasta kaupasta mistä olen ennenkin samanlaisia tuotteita ostanut niin ei tarvitse kierrellä ja etsiskellä sopivaa tuntitolkulla
otetaan nyt tarkasteluun vaikkapa tuo paita minkä ostin, ostopäätökseen vaikuttivat lähinnä paidan sijainti.. sattui ensimmäisenä silmään joka nyt oli edes vähän sinneppäin mitä olin hakemassa. . oltuani sovituskopissa n.minuutin ajan puhelimeni soi. ja kaveri kysyi "mikä ***** kestää" (hän oli mukanani shoppailemassa). noh, mikäpäs siinä kesti.. eipä mikään.. siitä vaan kassan kautta ulos ja baariin.
niin ja ikäähän oli se 22v ja kotipaikka Helsinki.